Kun lukee Montgomeryn päiväkirjoja läpi tarpeeksi pitkään, ajatus alkaa harhailla ja päähän putkahtaa ajatuksia. Tämä on hyvää harhailua, sellaista minkä lukeminen saa aikaan, varsinkin hyvän tekstin lukeminen. Koska en lue Montgomeryn päiväkirjoja tällä hetkellä romaanimaisesti, eli tarinaan uppoutuen, vaan etäännyttäen ja mekaanisestikin, huomaan että mieleni täyttyy niitä tutkiessa kaikenmaailman ajatuksista.
Vähän aikaa sitten rupesin miettimään, miksi päiväkirjoissa kuvaillaan säätä. Säästä puhuminen on selkeä klisee, mutta siitä kirjoittaminen, varsinkin itselle päiväkirjassa, tuntuu vielä hölmömmältä. Kanadassa puhutaan paljon säästä, kuten Suomessakin, koska sää tuntuu neljän vuodenajan (länsi)maissa tarjoavan nykyihmisen suurimmat jännitysmomentit. Positiivisesti ajateltuna sää on yksi harvoja asioita, joka yhä herättää meissä yhteishengen, ja siitä puhuminen yhdistää ihmisiä usein hyvällä tavalla.
Mutta kuten Montgomery kirjoittaa päiväkirjansa ensimmäisessä merkinnässä, hän ei aio ikinä kertoa millainen sää on: "And in this journal I am never going to tell what kind of a day it is - unless the weather has something to do worth while." (Selected Journals 1: 1) ["Ja tässä päiväkirjassa en aio ikinä kertoa millainen päivä on - ellei sää ole jotenkin merkityksellinen."]
Tämän hän vannoo sen takia, että aiemmassa lapsuuden päiväkirjassaan hän kuvaili pelkästään säätiloja: "I wrote in it religiously every day and told what kind of weather it was. Most of the time I hadn't much else to tell but I would have thought it a kind of crime not to write daily in it - nearly as bad as not saying my prayers or washing my face." (SJ1: 1) ["Kirjoitin päiväkirjaan tunnollisesti joka päivä ja kerroin minkälainen sää oli. Yleensä minulla ei ollut mitään muuta kerrottavaa, mutta kirjoittamatta jättäminen olisi tuntunut minusta rikolliselta - melkein yhtä pahalta kuin jos en olisi sanonut iltarukoustani tai pessyt kasvojani."]
Uuden, aikuismaisen päiväkirjansa toisessa merkinnässä Montgomery meinaa sortua vanhoihin tapoihinsa, mutta saa itsensä kiinni juuri ajoissa ja toteaa ironisesti: "From sheer force of habit I was just going to write 'a dark cold day with frequent showers of rain.' But I won't!" (SJ1: 1) ["Pelkän tottumuksen voimalla meinasin juuri kirjoittaa 'kylmä, pimeä päivä ja sadekuuroja'. Mutta en kirjoita!"]
Se että Montgomery kiinnittää huomiota juuri sään kuvaukseen uuden päiväkirjansa alussa ei ole pelkkää sattumaa. Ensinnäkin hän kuvaa siirtymistä lapsuuden yksiulotteisesta päiväkirjanpidosta aikuismaisempaan, psykologisesti syväluotaavaan kirjoittamiseen. (Oma lapsuudenajan päiväkirjani luetteloi mm. miten päin yöpaita piti laittaa päälle - oikean puolen tunnisti kaula-aukon viereisestä reiästä - tai mitä sain joululahjaksi.) Sen lisäksi, ehkä tietämättään, Montgomery on laajemman lajityypin muutoksen äärellä.
Hänen lapsuudenpäiväkirjansa, joka ei valitettavasti ole säilynyt jälkipolville, edustaa vanhempaa päiväkirjan pitämisen traditiota, joka oli voimissaan erityisesti 1700-luvulla ja 1800-luvun keskipaikkeille asti. Päiväkirjaan tallennettiin säätilat, sadot, sairaudet, syntymät ja kuolemat. Se nähtiin inhimillisen elämän rekisterinä, jossa yksi perheenjäsen toimi ehkä kirjurina, mutta tekstiä saattoivat lukea kaikki. Varsinkin silloin kun suurin osa ihmisistä eli vielä maatiloilla sään ja luonnon armoilla, tämänkaltainen tallentaminen oli kaikista tärkeintä. Omista tunteista ei juuri kirjoitettu.
1800-luvun puolenvälin jälkeen - romantiikan ajan ja yleisen modernisaation vaikutuksesta - päiväkirja alkoi muuttua enemmän sellaiseksi kuin me sen nykyään tunnemme: yksilön ilmaisuvälineeksi ja yksityiseksi analysointivälineeksi. Päiväkirjasta tuli intiimi ja usein salainen. Viimeistään Freudin ajatusten myötä sinne saattoi kaataa kaikki syvimmät ajatuksensa ja kuvitelmansa, päivien tapahtumien lisäksi. Tämänkaltainen individualismi olisi ollut aiemmin täysin vieras ajatus päiväkirjanpitäjälle.
Montgomery kirjoittaa selvästi näiden kahden tradition välimaastossa. Hän on modernin ajan yksilö ja tottunut analysoimaan itseään ja elämäänsä kirjoittamalla, mutta kenties koska hän kasvoi maatilalla ja vanhanaikaisessa maatalousyhteiskunnassa, hänen lapsuudenpäiväkirjansa perustui vanhempaan malliin, missä jokainen päivä tallennettiin parilla lauseella ja kiinnostuksen kohteena oli ulkomaailma, ei oma psyyke.
Montgomeryn pyhästä lupauksesta huolimatta hänen päiväkirjoissaan kuitenkin kuvaillaan säätä ja puhutaan siitä, jopa varsin usein. Miksipä ei? Kaikki päiväkirjaa pitävät kirjoittavat varmasti jossain vaiheessa päivän säästä, varsinkin jos se on ollut jotenkin erikoinen tai poikkeava, tai korostanut kirjoittajan mielialaa sopivasti. Masentuneena on helppo kirjoittaa "sataa, taas" tai onnellisena kuvailla aurinkoista säätä.
Sään kuvaaminen liittyy mielestäni yksinkertaiseen haluun kuvailla ajan kulumista ja tallentaa se päiväkirjassa. Päiväkirjan kirjoittaja yrittää tehtävän mahdottomuudesta huolimatta jättää eletystä elämästä jonkinlaisen jäljen. Siitä minkälaisia päivät olivat, miltä tuntui, mitä tehtiin, mitä tapahtui, mitä ei tapahtunut. Teksti on eloton toveri ja siihen on vaikea vangita niitä asioita mitkä tekevät elämän meille kaikista rakkaimmaksi: hajut, kosketukset, lämpö, tuntoaistit. Tai sitä kummallista tosiasiaa, että elämä kuluu koko ajan, emmekä voi pysäyttää sitä edes kirjoittamalla.
Miten välittää tämä teksissä? Sään kuvaaminen on yksi tapa tuoda tekstiin konkretiaa ja vakuuttaa lukija siitä, että elämä on totta, että se tuntuu kourissa ja kuluu silmien edessä. Kun kirjoitan "tänään satoi ensilumen", tekstissä näkyy ajan kuluminen, vuodenajan vaihtuminen. Se on todiste siitä, että jotain todella tapahtuu, että se mistä kirjoitan on todellista elämää.
Kun Montgomery kirjoittaa huhtikuussa 1899, että "It has been woefully cold ever since New Year's and much shivering is a weariness to the flesh"(SJ1: 235) ["On ollut surkean kylmä uudesta vuodesta asti ja jatkuva hytinä on keholle väsyttävää"], ainakin me pohjoisissa maissa kasvaneet pystymme aistimaan miltä yli sata vuotta sitten kuluneet päivät ovat tuntuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti